Elokuvakerho Kinokopla esittää: Tie Pimeään (1962)

Suomi 1962 Ohjaus: Ossi Skurnik, Jarno Hiilloskorpi. Pääosissa: Jarno Hiilloskorpi, Elina Salo, Ismo Kallio. Kuvaus: Esko Nevalainen. Leikkaus: Ossi Skurnik, Juho Gartz. Äänet: Tuomo Kattilakoski. Musiikki: Kari Rydman. Ikäraja: K16 Elokuvan pituus: 103 min Puhuttu kieli: Suomi. Ei tekstityksiä. Elina Salon, Jarno Hiilloskorven, Juho Gartzin sekä Yrjö Tähtelän muistolle. “Ossi Skurnikin ohjaamassa jännitysdraamassa Tie pimeään (1962) nietzscheläisyyteen viehtynyt lakitieteen ylioppilas Klaus Grahn (Jarno Hiilloskorpi) suunnittelee täydellistä rikosta. Tyttöystävä Anita (Elina Salo) ja ystävä Reino (Ismo Kallio) yrittävät kääntää tapahtumien suuntaa, mutta Klaus on jo tiellä pimeään.” (Elonet.) Tie pimeään on suomalaista uutta aaltoa edustava kunnianhimoinen, ensimmäinen ja viimeinen Skurnikin ohjaama pitkä elokuva. Erikoinen tapaus suomalaisella elokuvakentällä. Skurnikin mukaan elokuva on amerikkalainen mukaelma Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Skurnik kuvaili elokuvansa tyyliä psykologiseksi symbolismiksi ja tekotapaansa vanhoilliseksi, 30- ja 40-lukulaisuudeksi. (Cinema Orion.) Elokuvan karun paljaassa ilmaisutyylissä on jälkikäteen nähty yhteys italialaiseen neorealismiin, johon Skurnik lienee saanut vaikutteita ajaltaan Roomassa, elokuvakoulun ohjaajalinjalla. Skurnik työskenteli ohjaajakoulutuksesta huolimatta pääasiassa leikkaajana. Hänen leikkaajanuransa alkoi itsenäisen elokuvatuottajan Ralf Rubinin alaisuudessa. Jo Rubinin ohjaamassa mutta Skurnikin kirjoittamassa, kuvaamassa ja leikkaamassa elokuvassa Kasvot kuvastimessa (1953) on huomattavissa neorealistisia sävyjä. Skurnik tunnetaan myös Matti Kassilan elokuvien leikkaajana, muun muassa elokuvasta Kaasua, komisario Palmu!. Tie pimeään -elokuvan leikkauksesta Skurnikin kanssa vastasikin Juho Gartz, myös Komisario Palmujen parissa työskennellyt leikkaaja ja alansa legendoja. Kuvaajana toimi mustavalkoisen ilmaisun mestarina pidetty Esko Nevalainen. Neorealismin hengessä otokset on kuvattu kokonaan studion ulkopuolella, ja repliikit äänitetty jälkikäteen. Tuomo Kattilakoski työsti elokuvan äänet. Musiikista vastanneen säveltäjä Kari Rydman panos on myös merkittävä elokuvalle. Elokuvan katsojaluvut jäivät vuoden 1963 levityksessä vähäisiksi markkinoinnista huolimatta, eikä elokuva myöskään saanut tavoiteltua valtionpalkintoa. Skurnikin mukaan elokuvan kustannukset kohosivat peräti 12,5 miljoonaan markkaan, joka vastaisi 25 miljoonaa euroa, mikä ei kaiken järjen mukaan voi pitää paikkaansa. Joka tapauksessa tuotantoyhtiö jäi raskaasti tappiolle, ja Tie pimeään jäi Sagittarius-Filmi Oy:n ainoaksi elokuvaksi. Skurnikin elokuva ei siis saanut suurta suosiota aikalaisvastaanotossa. Elokuvan arvo huomattiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä uusintanäytöksen myötä. Mauri Taviola kirjoittaa 7.2.1976 Helsingin sanomien arviossaan: "Tie pimeään on tuotannollisesti, taidollisesti ja taloudellisesti vihje siitä, mitä suomalainen elokuva olisi voinut olla." Elokuva jäi vuosituhannen vaihteen tienoilla taas unohdukseen, ennen Hannu Björkbackan Filmihullun (3/2012) artikkelia. Sittemmin elokuva on yhä vankemmin liitetty omaleimaiseksi ja merkittäväksi osaksi suomalaista uuden aallon elokuvaa. Elokuvan ilmaisua ja tyyliä on pidetty vaikuttavan aistivoimaisena sekä ylistetty sen elokuvallista Helsingin kuvausta ja otosten harkittua sommitelmallisuutta. Teksti: Helmi Häggman. Lähteet: Elonet, Cinema Orionin nettisivut, Yle Teema.